Talollisen tytär (Walborg) Valpuri Siponen (1854-1941) oli kotoisin Pielisjärven Höntöstä N:o 4, Tenhula oli talon nimi. Isä Johan Siponen, äiti Walborg Tirronen kuolivat 1868 suurien nälkävuosien aikaan.

Nuori Valpuri Siponen vihittiin avioliittoon 26.11.1873 torpparin poika (Anders) Antti Kilpeläisen (1852-1925) kanssa. Yhdeksäntoista vuotiaasta Valpurista tuli (Olof ) Olli ja Margareta Kilpeläisen miniä Haaravaaraan. Olli perheineen oli muuttanut Sikovaarasta v. 1856.

 

Nuorelle miniälle syntyi ensimmäinen lapsi, poika saman vuoden lopulla ja sai nimen ukin mukaan Olof, (kuoli 5 vuotiaana). Seuraavana vuonna syntyi toinen poika (Andreas) Antti, hänestä ja muista aikuisiksi eläneistä lapsista tuonnenpana.

Perhe lisääntyi tasaiseen tahtiin, Valpurille ja Antille syntyi kaikkiaan 16 lasta, joista 8 kuoli alle 3 vuotiaina ja 1 viisi vuotiaana. Viimeinen lapsi syntyi 1903, jolloin Valpuri oli 49 vuotias. Mutta kuolema korjasi satoaan; Perheessä oli v. 1878 kolmet hautajaiset, molemmat Antin vanhemmat kuolivat samana vuonna sekä 2 vuotias tytär Margareta.

 

Valpurin ja Antin koti oli rakennettu 1854-57, sisältäen porstuan, tuvan ja huoneen sekä ruokahuoneen. Kaikki suurikokoisia, siihen aikaan tarvittiin paljon tilaa monenlaisiin askareisiin. Miehet tekivät talossa tarvittavat korvot, saavit, ämpärit, pytyt sekä hevosreet. Kaikki tämä tapahtui tuvassa, tilaan piti mahtua vielä naisväen tarvitsemat kangaspuut, rukit ym.

 

Perheenäidiltä vaadittiin sekä fyysistä kestävyyttä, että henkistä voimaa. Näitä ominaisuuksia Valpurilla oli pienestä koostaan huolimatta. Luonteeltaan valoisana, tyynenä ja tarmokkaana, jollaisena hänet lapsenlapset muistavat, Valpuri selvisi kaikista vaikeuksistaan.

Antti, Valpurin aviomies oli pitkä ja laiha mies, ankara järjestyksen pitäjä, jota lapset hieman pelkäsivät. Hän oli aina oikeassa, erimieltä ei lasten varsinkaan sopinut olla. Työhön oli koko perheen tartuttava pienestä pitäen. Perimä tiedon mukaan hän ei uskonut jälkikasvustaan tulevan itsensä veroisia työihmisiä, vaan arveli ettei tällä mäellä hänen kuoltuaan ole kauaa ”kiveä kiven päällä”. (Tässä hän oli väärässä, sillä silloisesta torpasta on tullut menestyvä karjatila.)

Kaikista 4 pojasta ja 3 tytöstä tuli kelpo kansalaisia ja hyvin toimeen tulevia eläjiä.

Myös suhtautuminen naisten töihin, joihin kuului talousaskareiden lisäksi karjanhoito kokonaisuudessaan, oli vähättelevää. Kerrotaan Antin sanoneen vaimolleen, ettei tämä ole ikinään muuta tehnyt , kun ”ollut lasten kanssa”. Tällainen suhtautuminen on ollut tälle ajalle ominaista. Antti kuoli 1925.

 

Valpurin rukin täytyi hyristä ahkeraan, aina kun muilta töiltä aikaa jäi. Lampaita piti olla villan tuoton turvaamiseksi, sukkien, kintaiden, villapaitojen, ym. tekoa varten, joita tarvittiin paljon. Tyttäristä heidän vartuttuaan oli apua myös näissä askareissa.

Tyttöjen Stiinan, Hannan ja Ainon oli tärkeää oppia varhain kaikkea emännän tehtävään kuuluvaa. Kotona opitut taidot ja ahkeruus olivat arvokas perintö myöhemmin elämäntaipaleella. Muita mahdollisuuksia torpparin lapsilla ei näillä itäisen Suomen syrjäseuduilla ollut oppimiseen.

 

Perheeseen kuului aina vanhempien lisäksi nuoria aikuisia ja kaiken ikäisiä lapsia. Kun omat lapset varttuivat oli poikien lapsia aina Valpuri mummon tuvan orteen ripustetussa pärevasussa souvatettavana koko hänen elämänsä ajan.

 

Mainittavaa oli Valpurin taito kehrätä virpilankaa suutarin tarpeisiin jalkineiden teossa. Tätä ei monet osanneet kunnolla tehdä. Suutari oli omasta takaa, varsinkin nuoremman, poika Antin opittua kenkien teon taidon, äiti Valpurin kehräämä virpi oli niin mieleistä, ettei muualta hankittu kelvannut suutarille.

 

Antti pojan (1874-1950) avioiduttua v. 1896 Tiina Maria Kortelaisen kanssa, suurperheeseen tuli elämää. Antilla ja Maria miniällä oli oma erillinen talous, vaikka samassa tuvassa asuivatkin. Tupa oli jaettu kahtia, ilman väliseiniä niin, että oikealla oli Valpurin perheen oleskelu ja nukkumapaikat ja vasemmalla Marian hallitsema alue. Navetta oli jaettu samalla tavoin, oikealla emännän lehmät, vasemmalla miniän. Molemmilla perheillä oli 4-5 lypsylehmää sekä lampaat ja muuta nuortakarjaa.

Molemmissa perheissä oli lapsia, samanikäisiä, tuvassa ja tanhuvilla häärimässä. Myöhemmin taloa muutettiin niin, että Antin ja Marian perheelle tehtiin porstuakammarista ja ruokahuoneesta erillinen asunto, näin saatiin asumiseen yksityisyyttä ja väljyyttäkin.

 

Valpurin ja Antin pojista toinen (Johan Henrik) Heikki (1877-1752) löysi aviokumppanikseen Anna Kaisa Turusen, vihittiin 1903, ja Heikki rakensi talonsa läheiselle Haara-autio nimiselle paikalle. Perheeseen syntyi 7 lasta.

Stiina Aliina (1880-1950) vihittiin 1902 Uuno Viktor Turusen vaimoksi. Asuivat Karsikossa pientilalla ja kasvattivat 5 lasta. Stiina menetti näkönsä vanhempana ja oli sokea viimeiset elinvuotensa. (Noin 10 vuotta.)

Hanna (1887-1964) avioitui v. 1912 Antti Nevalaisen kanssa. Hanna emännöi pientä kivikkoisella mäellä sijaitsevaa kotiaan Liukkusessa. Kuuden tyttären ja yhden pojan muodostaman lapsikatraan ja kodin hoidossa oli Hannan elämäntehtävä. Hanna oli perinyt äitinsä luonteenlaadun, hänet muistetaan vielä hienona ihmisenä.

Matti (1983-1969) vihitty Martta Aliina Turusen kanssa, asui pääosan elämästään omistamallaan pientilalla. Matti muistutti eniten sisarussarjasta isäänsä, oli pikkutarkka hallitsija perheessään. Asui myöhemmin Tiensuun Koiralammilla. Matti oli Uittoyhtiön palveluksessa perkaustöiden työnjohtajana, joka oli hänen pääammattinsa. Lapsia perheessä oli 4.

Aino Katri (1896-1975) vihitty 1923 Matti Kilpeläisen kanssa ja tuli emännäksi Räpsyyn. Hän sai kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttären, joka oli syntymästään asti kuuro. Aino oli valoisa ja iloinen ihminen sekä tarmokas osaava emäntä, jota arvostettiin.

Perimätieto kertoo Ainon ensimmäisestä avioliittoaikeesta; oli järjestetty kuuliaiset kotona Haaravaarassa, vieraat saapuivat sekä sulhanen oli paikalla, mutta morsianta vain ei näkynyt missään, kunnes morsiamen äiti kertoi vieraille avioliittoaikeen peruuntumisesta. Tytär oli löytänyt uuden mieleisemmän, jonka kanssa oli karannut omista kuuliaisistaan. Uusi mielitietty maksoi sakot kirkolle. Heidät vihittiin seuraavana vuonna.

Otto (1898-1959) Valpurin ja Antin nuorimmainen elossa olevista lapsista vihittiin avioliittoon 1923 Anna Aino Oinosen kanssa. Nuoripari jäi asumaan Oton vanhempien talouteen. Nyt Valpuri sai ”oikean” miniän, ollessaan 69 vuotias, hänellä oli viimeinen tilaisuus luovuttaa emännän vastuu nuoremmalle ja omistautua mummona olemiseen. Uusi elämäntilanne ei juuri muuttanut olennaisesti mitään. Navetta työt vain siirtyivät vähitellen nuoremmalle ja pärevasukiikkuun ilmestyi aika-ajoin uusia souvatettavia. Nuori perheenisä Otto oli hyväluontoinen ja avulias myös naapureita kohtaan. hänestä pidettiin perhepiirissä ja kaikkialla. Hän halusi oman talon perheelleen ja rakensi entisen kodin lähistölle pienemmän talon. Vanha tupa purettiin, siitä sai runsaasti hirsiä uuden kodin rakennuspuiksi niistä rakennettiin myös navetta. Entisen talon jäljellä olevaan osaan jäi veli Antti asumaan 11 lapsisen perheensä kanssa. Näin muodostui kolmen talon ryhmä Haaravaaralle.

 

Valpuri kuului edelleen poikansa Oton perheeseen virkeänä ja tarmokkaasti elämään osallistuvana. Hän hoivasi lapsia ja auttoi ruuan valmistuksessa ym. sisäaskareissa. Hannan tytär Tyyne (1914-2000) kertoi viihtyneensä lapsena ja nuorena Haaravaarassa Valpuri mummon luona sekä serkkujen joukossa. Kerran mummo souvatti häntä yrittäen saada nukkumaan, uni ei heti tytön silmään tullut, pieni Tyyne tokasi ”Pitkäksi mäni.” Siitä tuli perheeseen sanonta; ”Pitkäksi män kun Nevalan Tyynen souvatus!”

Otto oli vakaa ja yritteliäs maanviljelijä luonteeltaan. Hän halusi oman itsenäisen maatilan ja mieluinen paikka löytyi karjalasta Impilahdesta, jonne perhe muutti v. 1939. Valpuri mummo oli tuolloin 85 vuotias eikä halunnut lähteä ”maailmalle”mukaan. Hän jäi Antti poikansa hoiviin samoille tanhuville missä oli aikuisikänsä elänyt. Antti oli myös rakentanut uuden talon 1936. Tähän mummo muutti asumaan v. -39, mutta tämä vaihe hänen elämässään jäi lyhyeksi. Vanhuksen voimat heikkenivät, näkökin huonontui ja hänestä tuli vuodepotilas. Maria miniä oli jo 63 vuotias suurperheen äiti hänkin, eikä mummon hoitajaa ollut. Näin Valpuri mummo toimitettiin kunnalliskotiin Lieksaan.

Alkoi talvisota. Lieksasta väki evakuoitiin Juukaan, myös kunnalliskodin asukkaat muiden mukana. Keväällä ihmiset palasivat takaisin myös Valpuri mummo. Hänen elämänsä päättyi 30.5.1941 Pielisjärven kunnalliskodissa Lieksassa.

Muistotilaisuus pidettiin, Maria miniän veljen Jussi Kortelaisen talossa Lieksan kauppalassa.

 

Tuli vielä mieleen…ettei elämä Haaravaarassa ollut niin yksitoikkoista kuin miltä näyttää, eri vuodenajat rytmittivät ja toivat vaihtelua arkielämään. Valpuri (kotoisasti Vappu) pääsi harvoin kauemmas kyläilemään mutta lähinaapureissa hän pistäytyi mielellään ja ilmeisesti nautti perhe- elämästään.

Myös muut perheenjäsenet osasivat iloita siitä mitä lähipiiri tarjosi, haikailematta muualle. Osoituksena siitä oli kaikkien tyttöjen viihtyminen kotona niinkauan kunnes menivät naimisiin, tähän vaikutti myös vakaa taloudellinen toimeentulo.

Suurperheessä oli myös juhlan aiheita, kihlajaisia ja kuuliaisia juhlittiin, niihin kokoontui naapurit ja sukulaiset.

Pienten lasten hautajaisia tuskin pidettiin. Heidät vei isä kirkolle haudattavaksi, eikä suurempia muisto tilaisuuksia pidetty.

 

Miten nuori Valpuri ja Antti tutustuivat? Kerrotaan tytön olleen Räpsyssä palvelijana josta Haaravaaran Antti hänet löysi emännäkseen. Asiassa saattoi olla apua siitäkin, että Antin äiti Margaretaos. Kärkkäinen oli myös kotoisin Höntöstä.

Antilla, Vapun aviomiehellä kerrotaan olleen veren seisauttajan ja selvännäkijän lahja. Pojantytär Aino Johanna oli lyönyt kirveellä jalkaansa. Haavasta pulppusi runsaasti verta, heti Ukki tuli avuksi hätään, nosti tytön jalkaa vähän ylöspäin, mutisi jotain itsekseen ja haava tuli valkoiseksi, verentulo lakkasi siihen paikkaan. Tämän tapauksen silminnäkijä, Ainotytön sisar Hilja on kertonut tämän tyttärilleen.

Selvänäkijän lahjasta muistissa sukupolvien yli on kulkenut seuraava tarina, Eräs mies kylältä oli tullut apua pyytämään kun häneltä on kirves varastettu, mistä kadonnutta työvälinettä voisi etsiä. Antti sanoi sen löytyvän tietyn talon aitasta, viljalaari ja seinän välistä. Sieltä kadonnut kirves löytyikin.

 

Vappu mummo oli mennyt käymään entisessä kodissaan, jossa oli asunut Otto poikansa perheen kanssa, jota kaipasi. Tältä muistojen sävyttämältä käynniltä palatessa hänen silmänsä hämärtyivät, matka oli lyhyt ja polku tuttu, kun hän tuli tupaan niin kysyi vain;

Minkätähen työ pimeessä outta?

Maila Kärkkäinen

 

 

Muistelmien kokoojan Maila Kärkkäisen os. Kilpeläinen, sukulaisuussuhde Valpuri Kilpeläiseen

Ukkini= Valpurin poika Antti

Isäni= Antin poika Otto Allan (Ali)